Metsäkaupan ymmärtämisen vaikeus

Jukka Arkkila (KL 24.7.) hämmästelee metsäkaupan vaikeutta kaupunkilaismetsänomistajan näkökulmasta.

Puun myyntisopimus perustuu ennalta tehtyyn puuston määrän arvioon ja sovittaviin yksikköhintoihin. Määräarvion ja yksikköhintojen perusteella saadaan kaupan suuruudesta kaupantekovaiheessa laskennallinen arvio. Puukaupasta lopullinen kauppahinta maksetaan hakkuun jälkeen todellisen kaadetun ja mitatun puumäärään sekä sovittujen yksikköhintojen mukaisesti.

Käytännöstä tekee oikeudenmukaisen se, että metsässä arviota tehtäessä on lähes mahdotonta luotettavasti arvioida esim. lahojen puiden määrää ennen niiden kaatamista. Ostaja maksaa - mielestäni täysin oikeudenmukaisesti - saamastaan puusta. Vastuu määrästä ja myytävän puun laadusta on myyjällä.

Mitenkään tavattoman harvinaisesta sopimusmuodosta ei ole kysymys. Esimerkiksi rakennusalalla on käytössä maksuperusteeltaan vastaavanlaisia urakkamuotoja, kun urakan laajuutta ei voida tarkasti etukäteen määrittää, mutta tehtävät työsuoritukset tiedetään.

Metsänhoitoyhdistysten asiantuntijat arvioivat käytännössä puuston määrää. Arviot ovat yleensä toki luotettavampia kuin kirjoittajan tapauksessa on asian laita. Se miksi kaupanteosta aiheutui vahinkoa myyjälle, ei käy kirjoituksesta ilmi. Jokainen voi tietenkin myös itse halutessaan arvoida puuston määrää hankkimalla muutaman euron hintaisen relaskoopin ja tarvittavat muuntotaulukot.

Kaupunkilaismetsänomistajien olisikin paikallaan kiinnostua hieman enemmän metsistään ja perehtyä niiden hoitoon. Metsät ovat varallisuutta, jotka kasvaakseen ja säilyäkseen vaativat myös hoitoa ja huolenpitoa. Suomen oloissa metsän kasvatus on pitkäjänteistä työtä.

PIRJO KEMPPI-VIRTANEN
diplomi-insinööri
Espoo

(lähde mainittava julkaistaessa)