
Länsiväylä 4.6.2008
Erikoistutkija Timo Rauhanen on kirjoituksessaan (LV 23.5. ja 28.5) puuttunut lääkäreiden mahdollisuuteen toimia yrittäjinä. Johtopäätelmänä hän esittää, että "verotus vaarantaa terveytesi".
Jotta lukijoille ei syntyisi vääriä käsityksiä on asiaa hieman täsmennettävä.
Listautumattomista yrityksistä voi todella nostaa 9% yrityksen nettovarallisuuden määrästä verottomina osinkoina, mutta maksimimäärän, 90 000 euroa, voi nostaa vain jos yrityksellä on miljoonan euron nettovarallisuus.
Ja juuri sen ensimmäisen miljoonan nettovarallisuuden hankkiminen on myös yrityksillä vaikeinta. Saadakseen miljoonan euron nettovarallisuuden, on yritys tietenkin kertaalleen jo maksanut siitä verot, 351.351 euroa. Yritys on myös maksanut 90 000 euron verottomasta osingosta veroa 31 622 euroa.
Palvelualan yrityksillä ei omaisuutta eikä nettovarallisuutta juurikaan ole. Tästä syystä onkin ehdotettu, että pienyrittäjän yritystoiminnan vakuutena oleva omaisuus voitaisiin tulkita yrityksen nettovarallisuudeksi, joka mahdollistaisi tämän verottoman osingonnoston.
Ja jotta osinkoja voi jakaa, on yritystoiminnan oltava kannattavaa.
Kansalaisten yhdenvertaisen kohtelun vuoksi on yritystoiminnan oltava mahdollista myös lääkäreille.
Yrittäminen on mielekäs ja menestyessään palkitseva tapa tehdä työtä. Palkansaajien kannattaisikin kadehtimisen sijaan ryhtyä yrittäjiksi.
Pirjo Kemppi-Virtanen
Diplomi-insinööri, yrittäjä, kaupunginvaltuutettu,
Espoo
(lähde mainittava julkaistaessa)
|