Ajankohtaista

Julkaistuja kirjoituksia

Uusimmat:


HS 20.9.2007

Espoon Histan kaavoituksessa pitää edetä nopeasti

Histan-Siikajärven-Nupurin osayleiskaavaluonnos on hyväksytty kaupunkisuunnittelulautakunnassa ja tulossa nähtäville. Alueelle on suunniteltu laadukasta asumista.

Tavoitteena on, että alueelle tulisi aikanaan myös raideliikenneyhteys: Espoon keskus - Lohja-rata. Kaavoitusta on tärkeää viedä eteenpäin; muussa tapauksessa valtion rahoitus kyseiselle rataosuudelle siirtyy hamaan tulevaisuuteen. Harvaan asuttuun "metsään" rataa tai palveluita tuskin saadaan.

Alueen ottamista asumiskäyttöön on kritisoitu voimakkaasti erityisesti siksi, että alueesta muodostuu aikanaan noin 20 000 asukkaan yhteisö. Yhdyskuntarakenteen hajautuminen ei perusteluna ole uskottava.

Jos Espooseen ei voida rakentaa laadukasta asumista, siirtyvät ihmiset yhä kauemmas - ja työmatkat pitenevät entisestään. Toisaalta juuri 20 000 hengen keskukset ovat inhimillisen kokoisia ja palvelujen järjestämisen kannalta riittävän suuria.

Toinen ongelma on lähellä sijaitseva vuonna 1987 käyttöönotettu Ämmässuon kaatopaikka, joka heikentää läheisyydessä olevien asuinalueiden viihtyisyyttä ajoittaisen epämiellyttävän hajun vuoksi.

Ämmässuolla on nyt 20 vuoden jätekertymä, yli kymmenen miljoonaa tonnia jätettä. Sen pinta-ala on 110 hehtaaria Vuosittain Ämmässuolle vastaanotetaan edelleen noin viidennes Suomen jätteistä.

Ämmässuon kaatopaikkaa ei voi loputtomiin kasvattaa. Kaikkia YTV-alueen kaatopaikkajätteitä ei pidä eikä voi tulevaisuudessa sijoittaa Espooseen.

Jätteiden sijoittaminen kaatopaikalle tuo hajuongelmia. Kompostoinnin hajuhaitat vähenevät, kun erilliskerätty biojäte käsitellään laitosmaisesti seinien sisällä. Kokonaan hajuista päästään eroon joko sulkemalla kaatopaikka tai siirtymällä jätteenpolttoon.

Logistisesti luonteva sijoituspaikka polttolaitokselle olisi Ämmässuo, koska poltosta syntyvä tuhka sijoitettaneen joka tapauksessa sinne.

Lisäksi laitoksessa voitaisiin polttaa myös kaatopaikkakaasua ja tuottaa kaukolämpöä sekä sähköä. Etäisyys Ämmässuolta nykyiseen kaukolämpöverkkoon on noin kahdeksan kilometriä. Hista olisi lähempänä.

Jätteenpolton tuottama sähkö ja kaukolämpo voidaan taloudellisesti hyödyntää ja korvata niillä fosiilisia polttoaineita. Energian hinnan noustessa on hyödynnettävä kaikki tavat vähentää fossiilisten polttoaineiden käyttöä.

Hyvät asiat eivät tapahdu itsestään. Histan kaavoituksessa on syytä edetä viivyttelemättä. Siten saamme vihdoin kuriin Ämmässuon laajenemisen ja ympäristöhaitat, eikä kaatopaikka enää kohtuuttomasti haittaisi ympäristön maankäyttöä ja kaavoitusta.

Pirjo Kemppi-Virtanen
dipl. ins.
Espoo

(lähde mainittava julkaistaessa)