
Nykypäivä 26.1.2007
Talentumin vaalikoneessa kysytään ehdokkaiden kantaa kiinteistöveron perimisestä myös maa- ja metsätalousmaasta.
Kokoomuksen ehdokkaiden kanta on keskimäärin ehdotusta vastustava. Hämmästyksekseni kuitenkin useat ehdokkaat varsinkin Helsingin ja Uudenmaan vaalipiireistä ovat halukkaita laajentamaan kiinteistöveron koskemaan myös maa- ja metsätalousmaata.
Kanta on kokoomuslaisen esittämänä jokseenkin omituinen. Taustalla saattaa tosin olla huoli metsäteollisuuden raaka-aineen saannin turvaamisesta, mutta se ei mitenkään käy ilmi kyseisten ehdokkaiden vastausten perusteluista.
Metsäverotuksessa siirryttiin kaksivaiheisesti pinta-alaverotuksesta myyntivoiton verotukseen vuosina 1993 ja 2006. Pinta-alaverotuksen aikaan metsää omistavan palkansaajan oli yleensä pakko myydä säännöllisesti puuta voidakseen maksaa metsiensä pinta-alaverot. Nyt veroa maksetaan myyntitulon perusteella 28 prosenttia metsän puhtaasta tuotosta, eikä entisen kaltaista taloudellista pakkoa puun myymiseen ole. Tämä on yhdessä metsien omistusrakenteen muutoksen kanssa aiheuttanut huolen puunsaannin turvaamisesta.
On ehdotettu, että maa- ja metsätalousmaasta maksettu kiinteistövero olisi mahdollisesti vähennyskelpoista myyntituloista, mutta vain tietyn määrä-ajan veron maksun jälkeen. Metsän kasvatus on Suomen oloissa pitkäjänteistä työtä. Siihen eivät mitkään 10 vuoden määrä-ajat vähennyskelpoisuudelle sovi.
Kiinteistövero luotiin aikoinaan korvaamaan joukko asunnoista perittyjä erillisiä veroja ja maksuja kuten katumaksu. Veron alkuperäisestä ajatuksesta on jo erkaannuttu pitkälle ja siitä onkin tullut yhteiskunnalle hyvä rahankeruuautomaatti.
Maa- ja metsätalousmaa on eräs omaisuudenlaji muiden joukossa. Se on pidettävä kiinteistöverosta vapaana.
Pirjo Kemppi-Virtanen
DI, Espoo
(lähde mainittava julkaistaessa)
|