Kehitysapu tuotettava kotimaisella työllä

"Viime vuosina lisääntynyt suoran raha-avun antaminen on johtanut kahdenvälisen yhteistyön ja projektien vähenemiseen, vaikka onnistumisista on hyviä näyttöjä."

Viime aikoina on peräänkuulutettu Suomen antaman kehitysavun määrän lisäämistä sekä sektoriavun ja budjettituen antamista aikaisemman kahdenvälisen yhteistyön ja projektien sijasta. On myös esitetty resurssien lisäämistä kansainvälisen kehitysavun tehottomuuden parantamiseksi - suoraa raha-apua siis.

On virheajattelua uskoa, että kehitysmaiden köyhyys poistuisi rahaa lähettämällä.

Köyhyyden vähentäminen, naisten aseman parantaminen ja muut kehitystavoitteet voivat toteutua vain, jos kehitysmaat pääsevät kestävän taloudellisen kehityksen tielle ja pystyvät luomaan vakaat toimintaolosuhteet yritystoiminnalle, kaupankäynnille ja investoinneille. Infrastruktuurilla on tutkimusten mukaan hyvin positiivinen vaikutus kasvuun ja köyhyyden vähentämiseen.

Kehitystavoitteiden saavuttamiseen taloudellisesti kestävällä tavalla tarvitaan tuotantoa, työpaikkoja ja niiden seurauksena verotuloja. Taloudellisen kasvun ehdoton edellytys on, että tuotanto pääsee markkinoille. Tiet ja satamat mahdollistavat sen.

Vuonna 2005 Suomen kehitysapu oli 0,47 prosenttia bruttokansantuotteesta - 720 miljoonaa euroa. Sen kerryttämiseksi tarvitaan lähes 140 000 keskivertosuomalaisen koko ansiotulon verotuotto. Summa, jolla Suomi avusti vähäosaisempia muualla maailmassa on vuodessa 137 euroa jokaista suomalaista kohti. Jos kehitysyhteistyömäärärahojen määrä korotettaisiin 0,7 prosenttiin, se vastaisi yli 313 000 keskivertosuomalaisen ansiotulon verotuottoa.

Suomi sijoittuu kehitysavun osalta EU-maiden keskikastiin. Useimmat OECD-maat, kuten Saksa, Itävalta, Japani, Italia ja Yhdysvallat ovat panostaneet kehitysyhteistyöhön suhteellisesti Suomea vähemmän. Mittavia julkisten menojen lisäyksiä ei pidä tehdä pelkästään kansainvälisen solidaarisuuden, hyväntekeväisyyden tai Suomen imagon takia - vai kuinka moni tietää vaikkapa Itävallan kehitysavun suuruuden bruttokansantuotteeseen verrattuna.

Valtionvelkamme on lähes 60 miljardia euroa. Työllisiä on on Suomessa noin 2 395 000 ja työttömiä 220 000. Jos palkan sivukuluiksi oletetaan 50 prosenttia, voidaan nykyisen kehitysavun määrällä teoriassa työllistää yli 22 000 suomalaista. Jos esitetty 0,7 prosentin tavoite saavutettaisiin, työllistyisi suomalaisia lähes 37 000.

Viime vuosina lisääntynyt suoran raha-avun antaminen on johtanut kahdenvälisen yhteistyön ja projektien vähenemiseen, vaikka onnistumisista on hyviä näyttöjä. Suomalaisilla asiantuntijoilla on edelleen paljon annettavaa kehitysyhteistyössä esimerkiksi koulutuksen, terveydenhuollon, ympäristöosaamisen ja infran sektoreilla.

Suomalaisten yritysten on useista syistä ollut vaikeata päästä osalliseksi EU-rahoitteisista hankkeista ja kansainvälisten rahoituslaitosten projekteista, vaikka osaamista ja kilpailukykyä on. Ei ole hyväksyttävää, että suomalaisesta kehitysyhteistyörahoituksesta pahimmassa tapauksessa pääsevät osallisiksi vain yritystemme ulkomaiset kilpailijat.

Vain kahdenvälisesti toteutetuissa hankkeissa voimme varmistaa, että apu todella menee täysimääräisesti ja laadullisesti oikeana aiottuun kohteeseen. Laadukkaasti toteutettujen kahdenkeskisten kehityshankkeiden luomaa Suomi-kuvaa ei ole syytä väheksyä.

Tutkimukseen, tuotekehitykseen ja innovaatioihin tulee satsata. On tarkoituksenmukaista edistää kehitysmaiden tarpeisiin soveltuvia tuotanto- ja teknologiayhteistyöhankkeita.

Samoin on oleellista tukea infrastruktuurin ja teollisuuden kehittämiseen tarvittavien koneiden ja laitteiden, ympäristöystävällisen teknologian ja tuotteiden vientiä Suomesta.

Nykyään usein esitetyt globaalien varojen jakamiseksi luotavat demokraattiset ja oikeudenmukaiset uudet järjestelmät ja uusien globaalien verojen keksiminen lienevät tarpeetonta päällekkäisen byrokratian lisäämistä - teennäistä, tarkoitushakuista ja arveluttavaa.

Kehitysyhteistyövarojen hallinnointiin liittyvät kustannukset on saatava kohtuullisiksi niin kahdenvälisessä kuin monenvälisessäkin yhteistyössä. Tarpeetonta byrokratiaa on vältettävä ja sisäistä tuottavuutta lisättävä.

Köyhyys ei poistu kehitysmaista raha-apua lähettämällä.

Suomalaisille työ on perinteisesti ollut arvo. Kehitysapu tulee tuottaa suomalaisella työllä. Samalla edistämme ja arvostamme suomalaista työtä ja annamme kehitysapuna jotakin arvokkaampaa kuin pelkkää rahaa.

Pirjo Kemppi-Virtanen
dipl. ins.
Espoo

(lähde mainittava julkaistaessa)