Suomalainen työ voisi olla kehitysapua

Suomalaisille työ on perinteinen arvo. Arvojohtajaksi julistautui myös presidentti Tarja Halonen virkaanastujaispuheessaan. Hän edellyttää, että Suomi - kansainvälisen häpeän välttääkseen - nostaisi vuoteen 2010 mennessä kehitysyhteistyömäärärahojen osuuden 0,7 prosenttiin bruttokansantuotteesta. Ajatus on kaunis. Se ansainnee kuitenkin hieman lähempää tarkastelua. Voisimmeko kehitysapuna toimittaa ensisijaisesti suomalaista työtä ja osaamista? Valtionvelkamme on lähes 60 miljardia euroa. Työllisiä on on Suomessa noin 2 395 000 ja työttömiä 220 000.

Tälle vuodelle budjetoitu Suomen kehitysavun määrä on 669 miljoonaa euroa. Se on 0,42 prosenttia bruttokansantuotteesta. Vuonna 2003 suomalaisen palkansaajan keskimääräiset vuositulot olivat 20 131 euroa ja siitä maksettu vero 3 554 euroa. Tarvitaan lähes 190 000 keskivertosuomalaisen koko ansiotulon verotuotto avustamaan vähäosaisempia muualla maailmassa. Jos kehitysyhteistyömäärärahojen määrä korotetaan 0,7 prosenttiin, olisi summa 1 115 miljoonaa euroa vuodessa - yli 210 euroa jokaista suomalaista kohti - ja se vastaisi yli 313 000 keskivertosuomalaisen ansiotulon verotuottoa.

Jos palkan sivukuluiksi oletetaan 50 %, voitaisiin nykyisen kehitysavun määrällä teoriassa työllistää yli 22 000 suomalaista. Jos 0,7 prosentin tavoite saavutettaisiin, lähes 37 000 saisi työpaikan.

Miten kyseinen summa voitaisiin muuttaa suomalaiseksi työksi? Meillä olisi paljon annettavaa koulutuksen, terveydenhuollon, ympäristöosaamisen ja infran sektoreilla. Tutkimukseen, tuotekehitykseen ja innovaatioihin tulisi satsata. Kehitysyhteistyö tarjoaisi vientimahdollisuuksia suomalaiselle osaamiselle sekä opettavaisia kokemuksia, kontakteja ja työtehtäviä eri alojen opiskelijoille ja ammattilaisille. Se parantaisi kilpailukykyämme ja helpottaisi työllisyystilannettamme.

Vain tekemisen kautta oppiminen, perehdytys ja paikallisten oma vastuunotto luovat jatkumon, jolla saavutetaan pysyviä tuloksia.

Kehitysyhteistyö muotoutuisi avustamisesta yhteistyöksi - investoinniksi tulevaisuuteen - ja kohdemaasta tulisi tulevaisuuden potentiaalinen kumppani. Syntyisi aito win-win -tilanne, molemmat osapuolet hyötyisivät.

Suomalaisilla on onnistuneesta kehitysavusta hyviä kokemuksia. Afrikassa toteutetut vesihuoltoprojektit, joiden toteutumiseen presidentti Ahtisaarikin aikoinaan osaltaan myötävaikutti, ovat sellaisia. Periaatteena oli viedä osaamista kohdemaahan ja varmistaa paikan päällä, että muutos myös jalkautettiin kunnolla. Todellista edistystä ja kehittymistä ei saavuteta "viemällä kalaa", vaan "opettamalla kalastamaan".

Nyt on aika muuttaa ajattelutapaa, kääriä hihat ja tarttua toimeen - toimittaa suomalaista kehitysapua - kohdemaan tarpeiden mukaisesti, suunnitelmallisesti, tehokkaasti ja vastuullisesti. Samalla edistämme ja arvostamme suomalaista työtä ja antamamme kehitysapu on jotakin arvokkaampaa kuin pelkkä raha.

Pirjo Kemppi-Virtanen
dipl. ins.
Espoo

(lähde mainittava julkaistaessa)