Metrolla Itäkeskuksesta Sarfvikin golfkentälle?

Keskustelu pääkaupunkiseudun kuntien yhdistämisestä kunta- ja palvelurakenneuudistuksen yhteydessä käy vilkkaana. Tavoitteena on saada kuntatalous kuntoon, jotta hyvinvointipalveluiden järjestämisestä pystytään huolehtimaan.

Tämä tarkoittaa sitä, että pienet kunnat joutuvat etsimään keinoja kustannustehokkuuden lisäämiseksi, kustannusten karsimiseksi ja palvelutarjonnan takaamiseksi - kuntaliitoksia yms. Vastaavasti pääkaupunkiseudun kuntien tulisi saada toimintansa nykyistä tehokkaammaksi, jotta ne voisivat edelleen subventoida muun Suomen kuntataloutta.

Kuntatalouden kuntoon saaminen koko valtakunnassa edellyttää lukuisia, erilaisia, oikean suuntaisia toimenpiteitä ja päätöksiä. Siksi ihmetyttääkin, että keskustelu on juuttunut kahteen asiaan: Pitäisikö Helsinki, Espoo, Kauniainen ja Vantaa yhdistää yhdeksi suurkunnaksi ja pitäisikö länsimetro rakentaa Espooseen?

On hämmästyttävää, miten vähäisin laskelmin, faktatiedoin ja perusteluin näitä asioita pohditaan. Olisi kohtuullista, että massiivisen miljoonakaupungin luomisesta ja sen vaikutuksista laadittaisiin kunnollisia laskelmia: paljonko yhdistyminen maksaisi, mitä myönteisiä ja kielteisiä vaikutuksia sillä olisi ja mitkä olisivat ne kiistattomat edut, joita ei voisi saavuttaa vapaaehtoisella yhteistyöllä. Jos etuja ei voida osoittaa teoriassa, ne tuskin toteutuvat käytännössäkään.

Hallinnon osuus kustannuksista ei ole niin suuri, että kuntaliitoksella saavutettaisiin merkittäviä säästöjä. Koska palvelutuotannon yksikkökoko on selvästi pienempi kuin nykyisten kaupunkien koko, ei siinäkään ole säästöjä saavutettavissa. Suuruuden ekonomia ei tuo lisäetuja.

Yhdyskuntarakenteen hajautumista halutaan estää. Jos pääkaupunkiseudun kunnat eivät tarjoa pientalorakentajille tontteja, siirtyvät ihmiset ympäryskuntiin - siis vieläkin kauemmaksi. Maakuntakaava ohjaa jo nyt rakentamista Uudellamaalla. Mitä uutta merkittävää lisäarvoa olisi kaavoituksella löydettävissä?

Erikoista on myös yhden kaupungin yhden liikennemuodon - metron - aikaansaama henkien taistelu. Kun keskustelu alkaa kääntyä tilanteeseen, jossa valtion kustannuksiin osallistumisen ehtona aina ensin mainitaan myönteinen metropäätös, olisi syytä pysähtyä hetkeksi miettimään, mistä on kysymys: Menneisyyden painolastista? Poliittisen voiman näytöstä ja käytöstä?

Asukkaiden kannalta tärkeää on järkevä ajankäyttö ja sujuva liikenne. Poliittisin päätöksin ei ole syytä hankaloittaa ihmisten arkea. Uudellamaalla asuu 25 prosenttia Suomen väestöstä ja se tuottaa 40 prosenttia bruttokansantuotteesta. Asumiskustannukset ovat 40 prosenttia korkeammat kuin muualla maassa. Pääkaupunkiseudun asukkaiden kestokyky ja sinnikkyys ovat omaa luokkaansa. Kun normaalilla palkkatyöllä ei pysty pääkaupunkiseudulta hankkimaan itselleen edes tonttia, samalla rahalla saa muualta Suomesta tontin ja omakotitalon. Suomalaisten halusta asua pientaloissa ei saa tehdä poliittista kysymystä. Globaalistikin ajatellen voimme hyvin toteuttaa asumisen unelmamme vaarantamatta maapallon tulevaisuutta.

On muistettava, että pääkaupunkiseudun kohdalla voi kunta- ja palvelurakenteen ratkaisu olla "jokin muu" kuin keskustelussa esillä olleet vaihtoehdot. Eduskunnan ja hallituksen voimasuhteiden ja pääkaupunkiseudun kansanedustajien määrään lyhyt tarkastelu kertoo karua kieltä siitä, että valtiovalta voi "äänestämällä" tehdä pääkaupunkiseudulle tahtonsa mukaan. Siksi erilaisten vaihtoehtolaskelmien laatiminen ja analysointi olisi aloitettava - ennen kuin on liian myöhäistä.

Mielenkiintoinen oli Presson (26.11.) kartta metron linjauksesta, jossa Espoonlahti ja Kivenlahti on sijoitettu Kirkkonummen puolelle - Sarfvikin golfkentän tuntumaan.

Pirjo Kemppi-Virtanen
dipl. ins.
Espoo

(lähde mainittava julkaistaessa)