Turvatakuut - mutta entä vakuudet?

Kannanotot turvatakuista ja Suomen liittymisestä Natoon on julkisuudessa nostettu esiin tekijäksi, jotka erottavat presidenttiehdokkaita toisistaan.

On pohdittu, onko Suomen tarpeen liittyä Natoon, tarvitaanko asiasta päättämiseen kansanäänestystä ja onko turvallisuusvajetta ollenkaan.

Käytössä olevat termit kaivannevat tarkennusta.

Liittoutumattomuus - tällä hetkellä Euroopassa on vain yksi sotilasliitto, Nato, kun Varsovan liittoa ei enää ole. Kysymys lieneekin siis liittymisestä Natoon - tai oikeastaan sen vastustamisesta.

Turvallisuusvaje - se lienee yksinkertaisesti sitä, että oma puolustus ei ole riittävällä, kansainvälisesti uskottavalla tasolla. Oman maanpuolustuksen lisäksi tarvittaisiin joltakin ulkopuoliselta taholta takuut puuttuvan osan toimittamisesta, jotta turvallisuutemme kriisitilanteessa olisi hyväksyttävällä tasolla.

Turvatakuu - mikä taho sen voisi Suomelle taata? Miten se käytännössä voisi vaaran hetkellä toimia?

Tarkasteltaessa tilannetta Euroopassa on havaittavissa, että ei ole olemassa sellaisia sotilaallisen voiman ja kaluston reservejä, joiden varaan voisimme "turvatakuumme" perustaa. EU:n jäsenmailla ei näyttäisi edes olevan sellaisia maavoimien joukkoja, joita voisi lähettää puolustamaan pohjoista maatamme.

Puheet turvatakuista ovat realiteetteja vasten tarkasteltuina mitä suurimmassa määrin vailla todellisuuspohjaa. Jos turvatakuiden järjestäminen ei ole mahdollista edes teoriassa, ei se toimi kriisiaikana käytännössäkään.

Yleinen asevelvollisuus on Suomen maanpuolustuksen keskeinen perusta. Kun koko ikäluokka käytännössä suorittaa asepalveluksen, on käytettävissä monipuolista ja korkeatasoista osaamista vähäisin kustannuksin. Puolustuksen tulee olla uskottava ulkopuolisten silmin tarkasteltuna.

Liittoutuminen tai Natoon liittyminen ei poista sitä tosiasiaa, että Suomea puolustavat suomalaiset itse. Suomen on tehtävä maanpuolustukselliset päätöksensä itsenäisesti geopoliittiset ja taloudelliset realiteetit tunnustaen. Historiasta voidaan havaita, että valtiot, jotka ovat olleet sekä heikkoja että houkuttelevia, ovat aina kadonneet kartalta.

Maailma ympärillämme muuttuu - myös Naton intressit. Naton suurimman rahoittajan USA:n mielenkiinto ja intressit suuntautuvat tulevaisuudessa yhä enenevässä määrin Kaukoitään. Samalla sen puolustukselliset ja sotilaspoliittiset painopisteet siirtyvät pois Euroopasta.

Taloudelliset realiteetit puolestaan sanelevat sen, että EU:n ei ole järkevää lähteä muodostamaan Natolle rinnakkaista sotilasliittoa. Kysymys on EU:n osalta siitä, miten voitaisiin sopia tavasta hoitaa Euroopan Unionin puolustusta itsenäisenä osana Natossa siten, ettemme sitoutuisi EU:n alueen ulkopuolelle suuntautuvaan toimintaan ja sen kustannuksiin.

Poliittisten päättäjien tehtävänä on viipymättä selvittää millä ehdoilla EU:n puolustus voidaan uskottavasti hoitaa yhteistyössä Naton kanssa. Ei ole tarpeen pohtia pitäisikö asiasta järjestää kansanäänestys: Poliitikkojen on kannettava vastuunsa. Heidän tehtävänsä on varmistaa, että puolustukseen on käytettävissä riittävät resurssit. Se on paras vakuutemme. Turvallisuuskysymyksillä ei ole varaa leikkiä.

Pirjo Kemppi-Virtanen
dipl. ins., kaupunginvaltuutettu
Espoo

(lähde mainittava julkaistaessa)