Pääkaupunkiseudun jätteille polttolaitoksia

Suomessa syntyi vuonna 2004 noin 2,7 miljoonaa tonnia yhdyskuntajätettä, josta biohajoavan jätteen osuus oli 2,1 miljoonaa tonnia. Bruttokansantuotteen reaalikasvun perusteella on arvioitu, että biohajoavan jätteen määrä vuonna 2009 on 3,0 miljoonaa tonnia ja vuonna 2016 jo 3,4 miljoonaa tonnia. Jäteautoihin lastattuna se on jono, joka ulottuu kolme kertaa Hangosta Nuorgamiin.

Kaatopaikkadirektiivin mukaan biohajoavaa jätettä saa sijoittaa kaatopaikoille vuonna 2016 enää vain 0,7 miljoonaa tonnia.

Yhdyskuntajätteen kaatopaikkasijoituksesta seuraa vastuita ja ainakin 50 vuoden jälkihoitovelvoite. Kustannukset on aikanaan maksettava.

Toimintaympäristö muuttuu, kun jätehuollon EU- ja kansalliset määräykset tulevat asteittain voimaan. Jätteenkäsittelyssä joudutaan siirtymään kaatopaikkakäsittelystä suurempiin ja tehokkaampiin laitosmaisiin yksiköihin. Tällöin kuljetusmatkat pitenevät.

Kun kaatopaikkojen pohjan tiiveysvaatimus tulee voimaan marraskuussa 2007, joudutaan Suomessa sulkemaan kaikki vanhat pohjan tiiviydeltään riittämättömät kaatopaikat.

Niin hyviä toimenpiteitä kuin jätteen synnyn ehkäiseminen ja kierrätyksen lisääminen ovatkin, jätehuolto-ongelman ratkaisuksi ne ovat kuitenkin riittämättömiä.

Ne kehittyneet eurooppalaiset maat, joissa kannetaan huolta ympäristön tilasta ja samanaikaisesti huolehditaan taloudellisuudesta, ovat valinneet polton tavaksi käsitellä jätteitä. Polttolaitokset sijaitsevat jätteen syntyalueilla, joten kuljetusmatkat ovat lyhyet.

Eräissä EU-maissa jätteenkäsittely jakautuu "kaatopaikka-poltto-kierrätys"-jaolla seuraavasti: Suomi 65-5-30 prosenttia, Ruotsi 22-38-40, Tanska 13-52-35 ja Saksa 34-23-43 prosenttia. Suomen 65 prosentin kaatopaikkasijoitus on näistä korkein - ja kierrätys alhaisin.

Biomekaaninen jätteenkäsittelylaitos tuottaa multaa ja heikkotasoista polttoainetta, joille ei löydy enää käyttöä. Useat laitokset lopettavat kierrätyspolttoaineen käytön vuonna 2005, koska sen polttaminen edellyttää myös jäteasetuksen mukaista lupaa sekä investointeja tekniikkaan ja päästömittauksiin. Näiden vaatimusten jälkeen pienten määrien poltto ei ole kannattavaa. Pahimmillaan biomekaanisen laitoksen "tuotteet"- multa ja polttoaine - sijoitettaisiin kaatopaikalle kuten käsittelemätönkin yhdyskuntajäte, joten jälkihoitovelvoitteet olisivat samat.

Esimerkiksi Ämmässuolle suunnitellun 100 miljoonaa euroa maksavan biomekaanisen laitoksen vaihtoehto on jätteenpolttolaitos. Poltto on kustannustehokasta, kun jätettä on yli 100 000 tonnia vuodessa. Jätteenpolttolaitos tuottaa hyötykäyttöön sähköä ja lämpöä. Tällaisen laitoksen rakentaminen maksaa 60-70 miljoonaa euroa.

Kun otetan huomioon investointi-, käyttö- ja kunnossapitokustannukset sekä energian myynti, ovat jätteenpolttolaitoksen kustannukset alle 75 prosenttia jätetonnia kohti biomekaanisen laitoksen vastaavista kustannuksista. Jätteenpoltto on veronmaksajan näkökulmasta taloudellisesti perusteltua.

Kaatopaikka kuormittaa luontoa ja ympäristöä, rajoittaa muuta maankäyttöä ja heikentää läheisyydessä olevien asuinalueiden viihtyisyyttä muun muassa melun, pölyn ja ajoittaisen hajun vuoksi. Kompostoinnista aiheutuvista hajuhaitoista päästään eroon vasta, kun biojäte käsitellään laitosmaisesti - seinien sisällä.

Ämmässuosta tehdyn selvityksen mukaan kaatopaikan vaikutus ulottuu noin puolen kilometrin etäisyydelle. Sillä on pysyviä vaikutuksia alueen pinta- ja pohjavesiin, ilman laatuun, kasvillisuuteen ja eläimistöön. Terveysvaikutusten arviointia ei ole tehty.

Kasvihuonepäästöjen kannalta kaatopaikalta vapautuva metaani on ympäristölle haitallisempaa kuin pääasiassa hiilidioksidia tuottava polttolaitos.

Tuhkan sijoittaminen on helposti ratkaistavissa. Olisi hyödyllistä selvittää myös sen käyttömahdollisuuksia rakeistettuna esim. erilaisissa infra-rakenteissa, kuten meluvalleissa ja mahdollisesti tien rakennekerroksissa.

Jätteenpoltto on tärkeä osa jätehuollon kokonaisuutta ja sille tarvitaan lainvoimaiset ympäristö- ja rakennusluvat. Saatavilla on vähäpäästöistä, testattua ja turvallista teknologiaa.

Jätteenpolttolaitoksista on tehty hankeselvityksiä, sen sijaan investointipäätökset puuttuvat. Vaikka investointipäätös jätteenpolttolaitosten rakentamisesta tehtäisiin välittömästi, kestää ympäristövaikutusten arviointi, lupien saanti ja laitoksen rakentaminen 3,5 - 5 vuotta.

Päätöksentekoa on vaikeuttanut kiista markkinaosuuksista kuntien ja yksityisten toimijoiden välillä. Tarvitaan jätehuolto- ja energiasektorin yhteistyötä, jotta jätteenpolton tuottama sähkö ja kaukolämpo voidaan taloudellisesti hyödyntää ja korvata niillä fossiilisten polttoaineiden käyttöä.

Pääkaupunkiseudulle sopii luontevasti kolme-neljä polttolaitosta ja myönteinen päätös riittävän jätteenpolttokapasiteetin rakentamisesta pääkaupunkiseudulle on tehtävä viipymättä.

Pirjo Kemppi-Virtanen
dipl. ins.
Espoo

(lähde mainittava julkaistaessa)