Ajankohtaista


Julkaistuja kirjoituksia

Uusimmat:


Uusi Espoo 19.5.2005

Hyvät asiat eivät tapahdu itsestään

Espooon uudessa valtuustossa on aikaisempaa enemmän päteviä ja osaavia naisia. Se on hyvä, sillä erityisesti kunnallispolitiikassa tarvitaan työn, kodin ja arjen vastuunkantajien asiantuntevaa näkökulmaa.

Valtuustotyöskentely puheenjohtaja Eero Akaan-Penttilän johtamana on jäntevää, puheenvuorot selkeitä ja täsmällisiä. Vanhat valtuutetut ja virkamiehet ovat osallistuneet uusien valtuutettujen monipuoliseen perehdyttämiseen - siitä kiitos. Virkamiesten toiminta ja ammattitaito ovat yllättäneet positiivisesti.

Kunnallispolitiikan keskeinen teema on kuntatalouden tasapainotus. Se on perusedellytys kaikelle toiminnalle. Hyvän palvelutarjonnan varmistaminen oman palvelutuotannon ja ostopalveluiden avulla sekä hoitotakuun velvoitteista suoriutuminen ovat niitä asioita, joiden kautta toiminnan onnistumista mitataan. Pelkkä säästäväisyys ei riitä, on mietittävä miten saadaan lisää tuloja.

Valtakunnallisesti keskeistä on pääkaupunkiseudun kuntien . erityisesti Espoon . talouden kasvu ja menestys. Innovatiivisuutta ja yrittäjyyttä on tuettava ja kannustettava niillä keinoilla, joilla kunta voi aidosti vaikuttaa. Yleiskaava, asumisen ja työnteon ratkaisut ja tonttitarjonnan lisääminen vaikuttavat voimallisesti Espoon kehityksen suuntaan ja tuleviin mahdollisuuksiin. Pientaloasuminen on tärkeä kilpailutekijä.

Espoo on - osana pääkaupunkiseutua - Suomen kilpailukykyisin yrittäjyyden keskus ja edelläkävijä, joka tunnetaan maailmanlaajuisesti verkottuneena huipputeknologian, koulutuksen, tutkimuksen sekä innovaatioiden erityisosaajana. Työnteon, asumisen ja palvelujen tasapaino on Espoon tulevaisuuden tae, joka pitää yllä kilpailukykyämme ja tulopohjaamme - jaettavaa riittäisi.

Ajankohtainen pohdinnan aihe ovat tulevat presidentinvaalit. Enemmistö suomalaisista on porvarillisesti ajattelevia. Suomi tarvitsee porvarillisen presidentin. Olemme samaa mieltä siitä ajatuksin, sanoin - entä teoin?

Kilpailijoiden vastus on tiedostettava, tunnustettava ja otettava vakavasti. Demareilla on vahva organisaatio, joka tekee määrätietoista ja voitontahtoista vaalityötä tosissaan. Heillä on myös toistuvaa näyttöä onnistumisistaan.

Suomi ansaitsee presidentikseen ammattitaitoisen kansainvälisen asiantuntijan jolla on menestyksekkäästä toiminnastaan hyvät näytöt. On eurooppalaisen raskaan sarjan vaikuttajan kotiinkutsun aika.

Kokoomuksen uusi nousukiito jatkuu. Nyt on vauhtia lisättävä. Se ei tapahdu itsestään. Tarvitaan aimo annos määrätietoista ja pitkäjänteistä työtä. Mukaan on saatava myös ne henkilöt, jotka eivät kuulu puolueisiin, mutta tukevat Saulia.

Tule mukaan tekemään menestystarinaa. Hyvät asiat eivät tapahdu itsestään. Ne on tehtävä. Yhdessä.

Pirjo Kemppi-Virtanen
dipl. ins.
Espoo

(lähde mainittava julkaistaessa)