Ajankohtaista

Julkaistuja kirjoituksia

Uusimmat:


Uusi Espoo 2/2004

Eurovaalimenestys hyvä, kunnallisvaaleissa näytön paikka

Espoon tulee olla houkutteleva asumisen, liikkumisen, työpaikkojen ja palveluiden osalta. Kilpailu työvoimasta kiristyy. Espoosta on luotava elinvoimainen asumisen unelma. Nykyiset hyvät alueet on turvattava ja rakennettava lisää hyvin suunniteltuja pientaloalueita. Elämisen laatuun ja elinkeinoelämän toimintamahdollisuuksiin oleellisesti vaikuttava sujuva liikenne on taattava. Aika on arvokkainta, mitä meillä on. Myös turvallinen arki on kaikkien etuoikeus. Kunnallisvaalit ovat mahdollisuus vaikuttaa arkipäivän asioihin. Veroista ja varoista päättävien vastuullisuus kunnallispolitiikassa korostuu entisestään juuri nyt kun budjettiraami on tiukka.

Eurovaaleissa Kokoomus sai 392 771 ääntä koko maassa ja niistä 35 931 Espoosta. Kokoomuksen neljä MEPpiä ovat aloittaneet työnsä. Menestys oli hyvä. Saimme sen aikaan yhdessä. Yhteishenki kampanjan aikana ehdokkaiden kesken oli esimerkillistä ja ilmeisesti harvinaistakin. Sisällön ja hyvän hengen lisäksi innostus ja huumori näkyivät kampanjassa. Ne tuottivat hyvän tuoksen. Kiitos menestyksestä kuuluu myös kaikille teille, jotka monin tavoin osallistuitte 20 ehdokkaan vaalityöhön. Saamistani äänistä runsas neljännes tuli juuri Espoosta. Tästä on hyvä jatkaa.

Hallituksen hoipertelu ja toiveajattelu tarvitsevat vastuksen. Jotta Kokoomuksen kannatuksen nousu jatkuu syksyn kunnallisvaaleissa, on onnistuttava puolueen julkisuuskuvan edelleen kiillottamisessa ja poliittisen viestin sisällön hiomisessa. Nyt on demokraattinen mahdollisuus alkaa keskittyä oikeisiin asioihin. Yhteisten asioiden hoitoon pitää saada osaavia ihmisiä elämän eri aloilta tekemään hyvä pohjatyö, jotta tulevien eduskuntavaalien jälkeen Kokoomus voi jättää paikkansa oppositiossa.

Nyt tavoitteemme on kaikkien ehdokkaidemme menestys. Ottakaa aktiivisesti yhteyttä, kertokaa näkemyksistänne, kannustakaa ja antakaa tukeanne.

On aika toimia!

Pirjo Kemppi-Virtanen
dipl. ins.
Espoo

(lähde mainittava julkaistaessa)