Ajankohtaista

Julkaistuja kirjoituksia

Uusimmat:


Patina 28.4.2004

Mitä on hyvinvointi?

Hyvinvointimme perustuu maamme kilpailukykyyn. Meidän on oltava niin kilpailukykyisiä, että voimme tarjota työtä kaikille työkykyisille ja työikäisille henkilöille. Eläkejärjestelmämme ei ole rahastoiva: eläkkeelle jäävä henkilö ei saa eläkettä itse maksamistaan eläkerahoista, vaan työssä olevat maksavat kulloinkin eläkkeellä olevien eläkkeet Työn kautta ansaitsemme hyvinvointimme, palkkamme ja eläkkeemme - myös palvelut joita käytämme.

Kilpailukykymme säilyttämiseksi joudumme monien muutosten eteen. Asioita voidaan tehdä toisin kuin ennen, kenties jopa tehokkaammin ja parempaa palvelua tuottaen.

Kotitalouden ulkopuolisella teettämän työn verovähennysoikeuden kehittäminen on eräs mahdollisuus. Nykyisen järjestelmän hankaluus on monimutkaisuus ja veronpalautuksen hitaus. Palautusta joutuu odottamaan keskimäärin 1 ½ vuotta. Mielestäni järjestelmää pitää kehittää sairauskulujen kela-korvauksen suuntaan. Veronpalautus tulisi työn teettämistä seuraavana kuukautena ja aktivoisi uusiin toimeksiantoihin nopeasti. Asiaa voisi edelleen kehittää siten, että esim työttömien sallittaisiin tehdä kotitalouksiin suunnattua työtä vaikkapa 3000 . edestä vuodessa muiden etuuksien heikentymättä. Näin saataisiin suuri joukko ihmisiä aktivoitua auttamaan niitä, jotka apua tarvitsevat mm erilaisissa kotitaloustöissä, kausitöissä ja pienissä korjauksissa. Näitä töitä voisivat tehdä myös työkykyiset, hyvin alhaisella eläkkeellä olevat henkilöt. Palkka olisi veronalaista. Taloudellinen toimeliaisuus lisääntyisi, harmaa talous vähenisi, yhteiskunta saisi verotuloja ja työtön voisi vaikuttaa eläkepalkkansa suuruuteen.

Edellä kuvattu malli parantaisi monien elämän laatua, lisäisi sosiaalista kanssakäymistä, torjuisi yksinäisyyden mukanaan tuomaa turvattomuuden ja tarpeettomuuden tunnetta sekä masennusta.

Suomalaisille tulee taata arvokas vanhuus ja sen mukainen hoito ja hoiva.

Pirjo Kemppi-Virtanen
dipl. ins.
Espoo

(lähde mainittava julkaistaessa)