|
|
 |

YMPÄRISTÖ
Sanotaan, että emme ole perineet maata vanhemmiltamme, vaan saaneet sen lainaksi lapsiltamme.
Teollisuuden, talouden ja ympäristönsuojelun vaatimusten yhdistäminen on vaativa ja pitkäjänteinen tehtävä. Vastuu luonnon säilymisestä puhtaana, terveellisenä ja myös virkistyskäyttöön sopivana on välttämätön ja kiistaton tavoite. Teollisuuden kilpailukyvyn säilyttämiseksi meidän on pystyttävä tuottamaan energiaa kohtuukustannuksin ja ympäristöhaitat minimoiden. Päästöjä on pyrittävä vähentämään. Kokemus osoittaa: Kun vaatimuksia on asetettu, on tavoitteisiin myös päästy.
Euroopan osuus maailman hiilidioksidipäästöistä on 15 %. Osuus tuotannosta on kuitenkin 40%. Kioton sopimukseen perustuvan päästökaupan vaikutuksia on arvioitava vertaamalla EU:n teollisuuden kilpailukykyä muuhun maailmaan. Jos muu maailma ei sitoudu Kioton sopimukseen, tulee sopimus ottaa uudelleenarviointiin. EU:n teollisuuden kilpailukykyä ei saa heikentää toimilla, joihin Euroopan ulkopuolella ei sitouduta. Päästökauppa ei vähennä päästöjä, vaan siirtaa niitä ainoastaan paikasta toiseen. Kun mittaristo ympäristörasitukselle valitaan oikeudenmukaisesti - tavoitteena ympäristörasituksen pienentäminen tuotettavaa yksikköä kohti - tavoitteiden asettaminen ympäristönsuojelulle edistää myönteistä kehitystä.
Suomalainen puhdas ruoka: Ruoka ja sen saatavuus on elintärkeää kaikille ihmisille. Elintarvikehuollon takaaminen myös poikkeusoloissa on valtakunnallisesti vaativa tehtävä. Omavaraisuudesta ei ole syytä luopua Suomen rajojen sisäpuolella. Laajenemisen myötä Euroopan unioniin liittyy elinkeinorakenteeltaan maatalousvaltaisia maita, joiden luonnonolosuhteet ovat meidän olosuhteitamme edullisemmat. Ruoan paikallinen tuottaminen, lyhyemmät kuljetusmatkat ja lisäaineiden käytön vähentäminen on meidän kannaltamme parempi vaihtoehto. Maatalouden käytännön osaamista on ylläpidettävä ja sen tukimuodot vakautettava niin, että suunnitelmalliset investoinnit ovat mahdollisia ja tulos on sidottu tuotannon määrään ja laatuun. Ylisuuret tuotantoyksiköt aiheuttavat paikallisesti suuria ympäristökuormituksia. Vastaavasti erilaisten tautien leviämisen riski kasvaa.
Nyt tarvitaan näkemystä ja ideoita, millä tavoilla pieni Suomi ja sen edustajat taistelevat "paikasta auringossa" ja turvaavat hyvinvoinnin!
|
 |
 |