Ajankohtaista


Julkaistuja kirjoituksia

Uusimmat:
Edelliset ajankohtaiset


Ajankohtaista

Kunnallisvaalit ovat mahdollisuus vaikuttaa arkipäivän asioihin.

Espoon tulee olla pääkaupunkiseudulla houkutteleva asumisen, liikkumisen, työpaikkojen ja palveluidensa osalta. Espoosta on luotava elinvoimainen asumisen unelma. Nykyiset hyvät alueet on turvattava ja rakennettava uusia, hyvin suunniteltuja pientaloalueita. Puutarhakaupungin imagoa kannattaa vaalia. Kaavoitus on niitä harvoja keinoja, joilla kunnat voivat vaikuttaa myös budjettinsa tulopuoleen suhteellisen lyhyellä aikavälillä. Kaavoituksen joustavuus ja nopeus edesauttavat yritysten sijoittumista alueelle. Kunnollisen kokoisia perheasuntoja tarvitaan mm. Tapiolaan lisää, jotta sen elinvoimaisuus säilyy.

Senioritaloja tarvitaan mm. Tapiolan alueelle, koska väestön ikääntymisen myötä niiden tarve kasvaa. Kyseessä ovat hyvin suunnitellut asunnot, joissa esteetön liikkuminen on mahdollista sekä rollaattorilla että pyörätuolilla. Harva haluaa muuttaa pois tutuilta seuduilta, kun asuminen hissittömässä talossa ei enää suju. Ystävät ja tuttu ympäristö säilyvät ja oikein järjestetyt palvelut auttavat selviytymään pidempään kotona ja parantavat elämän laatua. Ikkunoista voisi avautua avarat näkymät kauas merelle asti, kuten keväällä edesmennyt diplomi-insinööroi Erkki Juva olisi halunnut. Hyvinvointipalvelujen järjestämisessä on kehitettävä joustavuutta ja niiden saatavuuden nopeutta Espoolaisille tulee taata arvokas vanhuus ja sen mukainen hoito ja hoiva.

Turvallinen arki on kaikkien etuoikeus. On voitava luottaa siihen, että terveydenhoito- ja hoivapalvelut toimivat ja ovat saatavilla silloin kun niitä tarvitaan. Lasten päivähoito on voitava järjestää perheen parhaaksi katsomalla tavalla silloin kun vanhemmat ovat töissä tai opiskelevat. Koulujen hyvät toimintamahdollisuudet on taattava, sillä juuri siellä luodaan perustaa tulevaisuudellemme. Korkeatasoinen ja oikein suunnattu koulutus sekä lahjakkuuksien täysimääräinen hyödyntäminen ovat Suomen kilpailukyvyn peruspilareita. Tällä hetkellä tilanne on hyvä. Asemamme säilyttäminen edellyttää kuitenkin jatkuvia ponnisteluja. Koulutukseen, oppimiseen, tutkimukseen, innovatiivisuuteen ja yrittäjyyteen on suunnattava riittävästi sekä henkisiä että taloudellisia voimavaroja.

Elämisen laatuun ja elinkeinoelämän toimintamahdollisuuksiin oleellisesti vaikuttava sujuva liikenne on taattava. Ratkaisut on tehtävä käyttäjälähtöisesti siten, että matka-ajat lyhenevät. Ruuhkassa seisominen on kansantaloudellista tuhlausta. Julkinen liikenne on saatava aidosti houkuttelevaksi, eikä henkilöauton käyttöä työmatkoihin saa vaikeuttaa.

Hyvinvoinnin ylläpitäminen edellyttää tekijöidensä arkipäivän järjestämistä siten, että taakan jaksaa kantaa. Helpotusta tähän voisi osaltaan tuoda kotitalousvähennys. Sen avulla on mahdollista palkata apua kotiin. Järjestelmän käyttö lisääntyisi vielä entisestään, jos palautuksen saisi nopeammin, samaan tapaan kuin KELA-korvauksen, noin kuukauden kuluttua maksutapahtumasta. Suuri osa kunnan tarjoamista palveluista on lakisääteisiä. Veroista ja varoista päättävien vastuullisuus kunnallispolitiikassa korostuu entisestään, kun budjettiraami on tiukka. Nyt valittava valtuusto tulee vaikuttamaan merkittävästi kunnan kehitykseen ja ihmisten arkeen.

Keväällä eurovaaleissa saamani äänimäärä, 3024 ääntä, oli ensikertalaiselle hyvä. Kiitos siitä kuuluu myös 870 espoolaiselle äänestäjälleni. Siitä on hyvä jatkaa. Kokemuksena kampanja oli antoisa. Erityisesti minua on lämmittänyt runsas positiivinen palaute ja kannustus, jota olen saanut osakseni. Sillä on valtava merkitys.

Eilen olin ensimmäistä kertaa eläissäni mannekiinina, kun Tapiolan Kokoomusnaiset ry järjesti muotinäytöksen. Sitä edelsi käynti neljässä eri vaateliikkeessä: aivan kuin pieni yritystutkimus. Tunnelma tilaisuudessa oli erityisen hyvä ja lämminhenkinen.

Kunnallisvaalikanpanjan alkaessa on työn ohella jälleen hoidettavana sekä kampanja että kotiasiat. Tätä kirjoittaessani vanhempi tyttäreni Kirsi on isosena seurakunnan nuorisoleirillä ja nuorempi, Erna, on tähtikokki-partioleirillä. Siellä tehdään itse ruokaa ja tähyillään tähtiä. Mieheni Ilkka on viemässä äitiään takaisin kotiin Urjalaan. Paluukuljetuksena on tulossa suppilovahveroita. Minun osani tänään on puuhata kotona, pestä pyykkiä, hankkia kanervat, kirjoittaa ja huolehtia muistakin kampanjaan liittyvistä juoksevista asioista. Perhe antaa voimaa.

Tapiola on ollut asuinpaikkamme jo vuodesta 1981 alkaen. Olemme viihtyneet. Erityisesti olemme arvostaneet merellistä luonnonläheisyyttä, turvallisuutta, hyviä liikenneyhteyksiä ja sitä, että kävelymatkan päästä löytyvät koulut ja palvelut. Fasaani on kasvattanut yli kymmenpäisen poikueensa, jänikset viihtyvät pihapiirissä ja valkoposkihanhet ovat taas kokoontuneet nurmikoille. Syreenihortensiat lopettelevat kukkimistaan. Espoo, Suomen toiseksi suurin kaupunki, valmistautuu syksyyn.

Yhteistyö on ihmiskunnan keksinnöistä merkittävin. Sitä tarvitaan myös Espoon asioiden hoidossa. Kertokaa Teille tärkeistä asioista. Tarkkailkaa netissä olevaa kalenteriani ja tulkaa paikalle tilaisuuksiin, tarttukaa hihasta tai soittakaa ja jättäkää viesti kampanjapuhelimeeni. Yksikin ihminen voi saada paljon aikaan, mutta ei yksin.

Tapaamisiin!

Tapiolassa sunnuntaina 3.10.2004

Pirjo Kemppi-Virtanen